Karttaharjoituksista sisältöihin

Yllätys ei enää ollut, että valtiovarainministeriön työryhmä esittää kuntamääräksi noin 70. Taustaselvityksissä on sivuja satamäärin, mutta pääosin on tyydytty tiedossa olevien tilastolukujen ja kunnallishallinnon periaatteiden esittelyyn. Toisaalta osalle lukijoista kertaus on paikallaan:väestönkehitykseen ja kuntatalouteen liittyyvät tilastot osoittavat vastaansanomattomasti kuntauudistuksen välttämättömyyden. Pohdinnat kunnan olemuksesta, kansalaisten palvelujen järjestämisen tavoista ja vaikuttamisen mahdollisuuksista uusissa suurkunnissa ovat kuitenkin niukkoja. Kuntiin liittyvän tutkimustiedon hyödyntäminen on vähäistä. Innostava näkemyksellisyys puuttuu.

Kuntaliitosehdotusten  sijasta olisi kannattanut keskittyä sisältöihin ja sellaisiin vietteleviin siirtoihin, joista hurmaantuneina olisi ryhdytty yhdessä pohtimaan kansalaisten hyvän elämän edellykset turvaavaa uutta paikallishallintoa. Nyt keskustelua käydään pelkästään kuntarajoista ja ehdotettujen kuntien poliittisista voimasuhteista; tämän sisällön ministeriön raportti pohdinnoille paalutti.  Erimielisyydet todennäköisesti vahvistuvat entisestään ja kuntapoliittinen pattitilanne pahenee.  Soppa sakenee, kun eri osapuolet alkavat esitellä omia vaihtoehtoisia kuntakarttojaan.

Piakkoin alkaa ministeriövetoinen kuntakierros, jonka aikana toivotaan  lopullisten suuntaviittojen suurelle reformille kirkastuvan. Tämän hetken kaavailu on, että käynnistetään lähes seitsemänkymmentä erityistä kuntajakoselvitystä, joiden lopputulemana uusi kuntajako sinetöidään. Tarjotut valmiit vaihtoehdot uusille kunnille ovat onneton lähtökohta. Kunpa uudistuksen valmistelijat kykenisivät perääntymään sen verran, että uudet kunnat valmisteltaisiin puhtaalta pöydältä. Suuren kuntauudistuksen tarvetta ei ole kukaan kiistänyt. Erimielisyydet liittyvät menettelytapaan.

Erityisten kuntajakoselvityksen lähtökohtana tulisi olla naapurikuntien velvoite synnyttää omaehtoisesti vahva peruskunta ilman ennaltamääriteltyjä vaihtoehtoja. Uudet kunnat muodostettaisiin alhaalta ylöspäin järkeviksi toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi.  Tähdellisintä olisi taata kansalaisille kohtuuetäsyydellä sijaitsevat peruspalvelut suomeksi tai ruotsiksi. Niitä ovat esimerkiksi  terveysasema, kirjasto ja alakoulu. Luonnollista tietä Suomeen syntyisi noin 175 riittävän vahvaa peruskuntaa. Kansalaisten maantieteen näkökulmasta esitetty 70 kunnan malli jättäisi liian suuren osan kansalaista liian etäälle peruspalveluista.

Suurkunnissa tarvitaan toimivaltaista lähidemokratiaa kuntien sisälle. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksessä ei ole riittävästi esitelty erilaisia lähidemokratiakäytäntöjä ja niistä saatuja kokemuksia, vaikka aineistoa olisi ollut runsaasti tarjolla. Olen arvioinut esillä olleita lähidemokratian vaihtoehtoja aikaisemmassa blogikirjoituksessani. Juuri kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista ja lähipalvelujen järjestämisen tavoista haluttaisiin keskustella alkamassa olevan suuren kuntakierroksen aikana. Nyt tähän on tarjolla murheellisen vähän aineksia.

Ehkä hallintouudistusten valmistelijoiden olisi viimein nöyryttävä huomaamaan, että kansalaisten hyvän elämän edellytysten turvaaminen  edellyttää erilaisia ratkaisuja maan eri osissa.

Hannu Katajamäki