Sosiaali- ja terveysministeriö antoi vastineensa ikäihmisten kansalaisraadin julkilausumaan
Julkaistu 19.04.2012 - 16:29:27.
Suomen ensimmäinen ikäihmisten kansalaisraati järjestettiin 17.–18.11 ja 21.–22.11.2011 Vaasassa. Raati tuotti julkilausuman, joka esitettiin paikallisille, alueellisille ja kansallisille poliittisille päättäjille. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi lausunnon ikäihmisten kansalaisraadista kirjeessään 21.3.2012.
Ihmisen ääni kuuluviin keskustelevalla demokratialla
Julkaistu 09.02.2012 - 09:12:04.
"Olemme sitä mieltä, että Vaasan kaupungilla on mahdollisuus ottaa vahva kansallinen rooli keskustelevan demokratian eteenpäin viemisessä. Kannattaisiko täällä tavoitella osallistuvien kuntalaisten Vaasa -imagoa. Mahdollisuuksien ikkuna on nyt avoinna." Pohjalainen 9.2.2012
”Deliberatiivinen käänne” tuloillaan suomalaisessa demokratiakeskustelussa?
Julkaistu 28.01.2012 - 14:41:52.
”Parasta. Mahdollisuus tulla kuulluksi tällaisessa asiassa. Että jo se mahdollisuus luo toivoa. Se niin kuin, että edes yritetään aukoa niitä väyliä meille ja saada ääni kuuluviin.” -Raatilaisen kommentti
Ikäihmisten kansalaisraati huomioitiin laajasti mediassa
Julkaistu 24.01.2012 - 18:30:56.
"Olen ylpeä siitä, että koko Suomi voi katsoa, miten vanhuksia kuullaan Pohjanmaan mallin mukaan". Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (Pohjalainen 24.1.2012).
Ikäihmisten kansalaisraadin loppuraportti
Julkaistu 23.01.2012 - 16:01:32.
Suomen ensimmäinen ikäihmisten kansalaisraati järjestettiin 17.–18.11 ja 21.–22.11.2011 Vaasassa. Kansalaisraati keskusteli, kuulusteli asiantuntijoita ja kirjoitti julkilausuman kysymykseen "Mitä on ikäihmisen hyvä elämä ja hyvä asuminen ja miten se toteutuu?". Kansalaisraati oli kaksikielinen. Tehtävänanto kansalaisraadin järjestämiseen tuli alueellisilta ja kansallisilta toimijoilta. Kansalaisraadin päättivät toteuttaa yhdessä Vaasa-Laihia-Vähäkyrö –yhteistoiminta-alue ja K5-kunnat (Kristiinankaupunki, Kaskinen, Närpiö, Korsnäs ja Maalahti). Kansalaisraadin loppuraportti luovutettiin julkilausuman allekirjoitustilaisuudessa 23.1.2012 kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natrille.
Kansalaisraadit vaikuttava ja tehokas tapa edistää lähivaikuttamista
Julkaistu 19.12.2011 - 13:43:36.
(Kuntaliitto tiedottaa 16.12.2011) Miten kuntalainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä, käyttämiinsä palveluihin ja lähiyhteisönsä päätöksiin? Valmisteilla oleva kuntauudistus tarjoaa tilaisuuden kehittää lähidemokratiaa. Yksi, kansainvälisesti runsaasti tutkittu ja hyväksi havaittu vaihtoehto ovat kansalaisraadit, esittävät Vaasan yliopiston tutkijat Harri Raisio ja Pirkko Vartiainen Kuntaliiton tänään julkaisemassa selvityksessä.
Medibothnian opiskelijaraadin loppuraportti
Julkaistu 16.12.2011 - 14:43:22.
Medibothnia-hankkeella on edessään merkittävä haaste alueellisen sosiaali- ja terveydenhuollon koulutus-, tutkimus- ja kehittämisyksikön toteuttamisessa. Keskeisenä tavoitteena on, että Vaasan ammattikorkeakoulun ja Yrkeshögskolan Novian sosiaali- ja terveysalan koulutusyksiköt yhdistyisivät lähitulevaisuudessa yhdeksi kampukseksi Vaasan Palosaarelle. Suunnittelutyön tueksi hankkeessa toteutettiin Suomessa ainutlaatuinen ammattikorkeakouluopiskelijoiden kansalaisraati, ns. opiskelijaraati.
Ikäihmisten kansalaisraati - Äldre personers medborgarråd
Julkaistu 21.09.2011 - 13:02:13.
•Oletko 65-vuotias tai sitä vanhempi? Är du 65 eller äldre? •Asutko Kaskisissa, Korsnäsissa, Kristiinankaupungissa, Laihialla, Maalahdessa, Närpiössä, Vaasassa tai Vähäkyrössä? Bor Du I Kaskö, Korsnäs, Kristinestad, Laihela, Lillkyrö, Malax, Närpes eller Vasa? •Haluatko olla vaikuttamassa Pohjanmaan ikäihmisten hyvinvoinnin parantamiseen? Vill du vara med och påverka förbättrandet av välfärden för äldre personer I Österbotten?



