Ikäihmisten kansalaisraadin loppuraportti
Julkaistu 23.01.2012 - 16:01:32.
Tulevaisuudessa on monia ikäihmisiä koskevia haasteita. Tuleva vanhustenhuollon laki, palvelujen suunnittelu ja saatavuus, asuminen ja edellytykset arvokkaaseen elämään ovat suuria haasteita. Näiden haasteiden ratkaisemiseksi tarvitaan uusia demokratian muotoja. On tärkeää löytää sellaisia keinoja, jotka antavat väestölle hyvät mahdollisuudet osallistua heille tärkeiden asioiden kehittämiseen. Lisäksi uudet demokratian muodot ovat hyvä informaatiokanava poliittisille päättäjille ja antavat heille mahdollisuuden tehdä entistä parempia päätöksiä. Yksi tällainen muoto on kansalaisraati, joka toimii sekä ihmisten osallistumisen moottorina että päätösten legitimiteetin vahvistajana.
Ikäihmisten raatia suunnitelleet tahot totesivat, että ikäihmisten on nyt aika saada mahdollisuus kokoontua pohtimaan heille tärkeitä asioita. Päätettiin, että valitulta alueelta tuli jokaisella 65-vuotiaalla tai sitä vanhemmalla olla mahdollisuus ilmoittautua mukaan. Raatiin ilmoittautui kaiken kaikkiaan 55 ikäihmistä. Heistä valittiin ositetun satunnaisotannan kautta 26 raatilaista. Tavoitteena oli koota raati, joka muodostaa hankkeeseen valitut alueet pienoiskoossa.
Deliberatiivisessä hengessä raadissa keskusteltiin, kuultiin asiantuntijoita ja lopuksi esitettiin yhteinen julkilausuma. Julkilausumassa, jonka kaikki raatilaiset ovat hyväksyneet, on kuvattu kansalaisraadin visio hyvästä elämästä ja hyvästä asumisesta. Julkilausuma sisältää 18 ehdotusta, jotka esitetään paikallisille, alueellisille ja kansallisille poliittisille päättäjille. Julkilausuman takana on intensiivinen työ. Kansalaisraati esitti julkilausuman tiedotustilaisuudessa 22.11.2011. Raati kokoontui tammikuussa 2012 allekirjoittamaan viimeistellyn julkilausuman ja keskustelemaan raadin työn tulosten etenemisestä.
Raati antoi ikäihmisille mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin asioissa, jotka ovat heille tärkeitä. Tähän raporttiin perehtymällä saa tietoa ikäihmisten kansalaisraadista. Toivomme, että lukijana viet viestiä eteenpäin sekä kansalaisraadeista yleensä että erityisesti ikäihmisten raadin tuloksista. Teillä, jotka olette päättäjiä tai viranhaltijoita, on erityinen rooli tämän asian etenemisessä, koska julkilausuma lähetetään teille käsiteltäväksi. Hankkeen henkilöstö ja kansalaisraadin jäsenet aikovat seurata julkilausuman vaikuttavuutta. Uskomme, että ikäihmisten kansalaisraadin esitykset saavat hyvän vastaanoton, koska tehtävänantajina ovat olleet kunnat, kuntayhtymät ja Suomen kuntaliitto.



